perjantai 18. maaliskuuta 2011

20% rabatt

Tänään postissa tuli Åhlénsin alennuskuponkeja. Niiden kelpoisuusaika päättyy kaksi päivää ennen seuraavaa Tukholman reissua.

Kyllä on taas hyvä tuuri, näin käy aina! Tai sitten alennuskupongit tulevat kotiinpaluuta seuraavana päivänä.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Kevät ja kesä järjestyksessä!


Joulukuun lumisadetta Åsöbergetillä. Tammikuun puolivälissäkin piipahdettiin, mutta kylmää ja lumista oli silloinkin.

Kevät- ja kesäreissut on nyt varattu. Huhtikuun alussa ollaan kaksi päivää kevättä katselemassa. Pitkästä aikaa ollaan taas Columbus Hotellissa.

Kesällä tullaan taas kahdeksi viikoksi ja asunnosta on varausmaksu jo maksettu. Tällä kertaa asutaan vähän etelämpänä Söderillä, Skanstull on lähin metroasema. Mutta Götgatanin itäpuolella tullaan olemaan - tosin vain talon mitan verran.

Kesäasunto vuokrattiin taas samalta välittäjältä kuin viime vuonna. Bed and breakfast centerin sivu näyttää vähän ylivuotiselta, mutta niistä välittäjien sivuista, joita olemme katselleet, tässä on toimivin haku ja parhaimmat valikoimat.