maanantai 21. joulukuuta 2009

Sunnuntain kulttuuririennoista vielä



Sunnuntaina oli viimeinen päivä Tukholmassa. Veimme laukut terminaaliin ja suunnistimme Millesgårdeniin katsomaan Lee Millerin valokuvanäyttelyä. Viime reissulla huomattiin sattumalta näyttelyn mainos parkkimittarissa. Millesgårdenissakaan ei aiemmin ole tullut käydyksi.

Kuvat olivat totta kai hienoja. Museon kaupassa olisi ollut kolme Lee Miller -kirjaa, mutta ostettiin vain yksi!

Neljältä ohjelmassa oli Gosskörens julkonsert Katarina-kirkossa Södermalmilla. Joulukonsertin kuoro oli koottu poika- ja mieskuoroista.



Kuoro esitti puolentoista tunnin ohjelman erilaisissa kokoonpanoissa. Nuorimmat laulajat olivat alle kouluikäisiä poikia, vanhimmat aikuisia miehiä.

Kuvassa eturivissä oikealla oleva poika, jonka kaavun helma repsottaa, esitti Mendelssohnin laulun Hear my prayer (Hör mein Bitten) soolon ja sai konsertin jälkeen kovat aplodit - kovemmat kuin vierailevana tähtenä esiintynyt entinen kuorolainen ja nykyinen Idols-julkkis.

Ei kommentteja: